Eläinporno tarinat suihinotto kondomi homoseksuaaliseen

   Gay-hieronta

Sen keskustelun aikana harrastimme ensimmäisen kerran seksiä viestien välityksellä, ja tajusin, että virtuaaliseksi on itseasiassa kaikin puolin aika mukavaa hommaa - sitä voi harrastaa vaikka pieruverkkareissa ja meikittömänä, ja tukka petolinnunperseenä; tyydytys on taattu, eikä ole pelkoa sukupuolitaudeista tai raskaaksi tulemisestakaan. Sen kännykän kylkeen on vaan niin pirun vaikeaa käpertyä post-coitaalisessa hurmoksessa. Kinuski on niin hampaitavihlovan makeaa, että läväytin ensimmäisen assosiaationi, ja CC tykästyi siihen.

D jotenkin sitä aluks on vaan jopa tyly tuollaisissa viesteissä ja nyt myös täällä oikein odotetaan tietyltä taholta vai voisiko jopa sanoa tahoilta sormet syyhyten uusia viestejä Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön » tästä. En ole edelleenkään harrastanut liveseksiä sitten marraskuun alun… Niin.

Edellinen juttu Seuraava juttu. Mut tuollainen maailmanparannusloma kuulostaa niiiiiiin hyvältä! Tää blogi on kuollut. Kiitos arvokkaasta ja hyvin perustellusta mielipiteestäsi! You must have Javascript enabled to use this form. Blogin ylläpitäjä näkee antamasi sähköpostiosoitteen. Anna blogisi osoite täydellisessä muodossa esim. Kerran hän kyseli oliko imurin pölypussi täynnä ja viime viikolla hoki että "nyt tulee verta, nyt tulee verta": Itse pidän tuollaisia "kummituskosketuksia" vähän saman tyylisenä ilmiönä kuin kylmiä väreitä.

Monilta tutuilta olen kuullut kaikenlaisista "yliluonnollisista kokemuksista", joita kuulemma minulle ei tapahdu siksi koska en ole mieleltäni avoin. Selitän kaiken ihmisen alitajunnalla, siellä kuitenkin on kaikenlaista mitä tietoinen mieli ei näe. En periaatteessa usko ennustajiin tai muihinkaan hihhulointeihin, enkä yleensä hirveästi huutele näistä omistakaan kokemuksistani, muuta kuin vitsaillen, mutta..

Myös mummini näki enneunia, äitini luona käy sukulaiset "visiitillä" ja itsekin olen oman osani kokenut. Seinähulluja siis koko akkalauma! Eräänä yönä heräsin aamuyöstä siihen että tunsin käden hipaisun poskellani, avasin silmäni ja ukkini oli kumartunut ylleni.

Säikähdin niin, että huusin äänen ja samalla hetkellä kuulin kun äitini huusi omassa makuuhuoneesaan  nimeäni. Ryntäsimme molemmat eteisen ja huh - myös äitini oli herännyt isänsä vierellään. Ihmettelimme aikamme ja palasimme nukkumaan. Aamulla soitti enoni, että ukki oli kuollut aamuyöllä. Myös tyttäreni on saanut osansa hörhögeeniä: Vanhempani asuivat km päässä j a kun soitin isälleni sanoi hän heidän olevan sairaalassa: Toisen kerran hän oli isänsä kanssa kotona ja oli taas kesken leikin tokaissut että "joku mies on äidille vihainen".

Kyseisellä hetkellä olin ratsiassa ja kiukkuinen poliisi haukkui minua kun en heti löytänyt autosta pitkiä valoja.. Mun mummulla muuten oli etiäinen, se tiesi aina milloin tulee vieraita: Ja äiti Saksassa töissä ollessaan vanhassa linnassa, joka oli muutettu veteraanien kuntoutuskeskukseksi kuulemma tottui öisin siihen, että makuuhuoneessa olevalle tuolille tuli joku "kreivi" istumaan.

Vähänkö naureskelin, kun kertoi tästä. Nyt naurattaa vähän varovaisemmin ;. Aivot saa impulssin, joka vastaa sitä että oikeasti ois ulkopuolelta tullut joku aistimus, vaikka se oiskin vaan kropan sisällä syntynyt "virhe" tai kuvitelma. Äärimmmillään puhutaankin sitten jo psykooseista, mutta jatkumo löytyy näissä ihan samalla tavalla kuin mielialassakin - jokainen joskus itkenyt ihminen ei ole vakavasti masentunut.

Mulla on aika usein se, että joku ötökkä kipittää jossain ennen kuin tajuaa, että ihokarvat vain tökkivät vastaan, kun eivät valtoimenaan saa olla peiton alla. En tiedä onko täällä muita ihmisiä, jotka ajattelevat enemmän jonkun aistin kautta kuin abstraktisti. Itse olen aina ajatellut todella visuaalisesti, mutta myös äänen ja tuntoaistin kautta on tullut ajateltua ja nämä ainakin henkilökohtaisesti niitä pahempia, jos on rääkännyt pääkoppaansa vähän liikaa. Etenkin ääniaistilla se touhu lähtee handusta, kun kuulee jotain ja on vaikea erottaa oliko se oman alitajuntansa tuotos, vai oikea ääni.

Ehkä treenatummat korvat saattaa erottaa äänet päänsä sisältä, ettei osaa sijoittaa sitä kuulemaansa mihinkään omaan ympäristöönsä, mutta mä nyt oonkin tällainen puurokorva. Eikä sitä nyt tietenkään kaikelle kansalle kehtaa kiljaista, että kuulen ääniä!

Jäin leskeksi äkillisesti 8 v sitten kesällä 38 vuotiaana kolmen pienen tytön kanssa. Kun menin nukkumaan lasten kanssa ensimmäisen kerran kodissamme mieheni kuoleman jälkeen hän menehtyi nukkuessaan sänkyymme niin alkujännitys lieveni nopeasti. Huoneessa oli rauhallinen tunnelma, pujotin yöpöydällä olleen mieheni vihkisormuksen kaulaketjuuni ja nukuimme sikeästi koko yön.

Parina seuraavana yönä tunsin kun joku silitti hiuksiani. Mieheni veli heräsi myös kerran keskellä yötä ja oli ihan varma, että veljensä istuu olohuoneen tuolissa. Aamulla hän oli ihan varma, että broidi kävi jättämässä jäähyväiset. Jonkin ajan kuluttua myös mieheni parhaan kaverin vaimo kertoi, että oli herännyt keskellä yötä siihen, että joku on heidän makuuhuoneessaan. Kertoi olleensa varma, että miehenihän se siinä ja sanoi, että ensimmäinen ajatus oli, että kamala kun tää yöpaidan olkain repsottaa - ei kai tissi pilkahtanut: Muistaakseni ortodoksit ajattelevat niin, että kuolleen ihmisen sielu käy hyvästelemässä läheisiään olikos se nyt kuukauden aikana ennen kuin jatkaa matkaansa.

Nää henkimaailman asiat on sellaisia etten niistä ala väittelemään kenenkään kanssa. Kauniita kokemuksia ainakin nämä. Oon vähän tylsä ja kysyn, että syötkö jotain lääkkeitä? Ilmeisesti aika monessa, ihan tuikitavallisessa allergialääkkeessäkin, on sivuoireena tuntoharhoja. Aina silloin kun oli yksin huoneessa. Edelleen muistan sen tunteen "en ole yksin tässä huoneessa". Meidän talossa yksin nukkuminen on ihan helvetillistä neliötä ja paljon huoneita, ei sellaista aavaa jossa kaiken näkisi itse.

Viime kesänä pakottauduin pari kertaa nukkumaan talossa yksin yleensä mukana on mies automaattisesti, jos ei, pakotan jonkun toverin meille yöksi: D ja lopputulema oli se, että kuuluu askelia ja outoja koputtavia ääniä.

Seuraavana päivänä tutkinkin 4 tuntia, että miten demonit karkoitetaan Ja toissayönä mies tuli töistä illalla 11 maissa, tuli sänkyyn ja kuiskasi että jopa häntä pelottaa, kuuli kuulemma askeleita. Meillä ei töissä ihme kyllä kummittele, se on kuitenkin luvulla rakennettu mielisairaala D Niin tai näin, suurin osa "yliluonnollisista" kokemuksista lienee juurikin aistihairahduksia, mutta ne eivät selitä kaikkea.

Mulle tulee mieleen seuraavanlainen kokemus: Juostiin sitten käytävää eestaas, ja kellarin palo-oven edessä oli musta varjomainen ihmishahmo, joka vielä kellarin pimeydessäkin erottui.

Rappukäytävän puolelta ei kuulunut mitään ääntä, eikä kellarin ovi ollut auennut. Varjo lähti lipumaan kohti tasaisesti meitä kohti, ja huusin valoja päälle. Valot päälle, naps, eikä mitään enää missään. Häivyttiin kellarista aika äkkiä, sen jälkeen en ole uskaltanut siellä olla.

Jutun juju on siinä, että meitä oli neljä, ja me kaikki seisottiin siinä kellarin käytävällä - ja me kaikki nähtiin se sama asia. Kenelläkään ei ollut mitään ennakko-oletuksia, kukaan ei ollut unen ja valveen rajamailla.

Jälkikäteen ollaan muisteltu ja pohdittu Varjoa; mikä se oli, mitä se halusi, mitä olisi tapahtunut jos sen olisi antanut tulla lähemmäs. Rationaaliset selitykset vasta hölmöjä ovatkin ja pikkusieluista lulla ihmistä niin kaikkivoivaksi, että tiedämme kaiken. Aistharhaselitys onmyös niin yleispätevä ja sillä voi mitätöidä elävät kokemukset niin, ettei vaan tarvitsisi kyseenalaistaa uskomuksiaan tai mitä on opetettu.

On ihan reipasta kyseenalaistaa myös ns. Ei siinä mihinkään sitoudu. En osaa sitä järjellä selittää: D Olin hänen prinsessansa, mutta olin aika pieni silloin, kun hän kuoli, joten harvemmin enää muistelen häntä. Silti, ehkä kertaa vuodessa, hän pyöräilee minua vastaan tai on pelaamassa pelikoneella kun menen kauppaan. Hän aina katsoo minua suoraan silmiin, ja hymyilee. Sitten havahdun, että ei tuo ole vaarini, kerrankin vastaantullut henkilö oli nuori nainen: D Aistiharhoja hyvin todennäköisesti, mutta tykkään myös ajatella, että vanha vaari vielä haudankin takaa seurailee ja huolehtii: Toisilla on tarkempi kuulo, toisilla hajuaisti, toisilla herkkyys tällaisiin juttuihin.

Mutta väitellä tästä ei kannata, kun tutkimusmenetelmiä ei vielä ole löydetty; se on vähän niinkuin väittelisi vanhuksen kanssa siitä, kuuluuko sirkoista siritystä vai ei. Jos ei kuule, ei kuule. Tai näe, tai tunne. Ja näihin juttuihin ei tosiaan vielä ole sitä mittaria keksitty - ehkä joskus aletaan keksimään, mutta se vaatisi sen, että tarpeeksi moni ihminen lakkaisi "unohtamasta", sivuuttamasta ja selittämästä pois kokemuksiaan.

Silloin maailmamme muuttuisi taas kerran ehkä hyvinkin radikaalilla tavalla. Näitä kokemuksia on kai aina pelätty, koska ne ovat vieneet pohjaa pois esim. Mutta juuri lapsilla sen joskus huomaa, kun he väläyttävät esim. Tai juuri niinkuin Oranssinen tuossa yllä kertoi: Omasta mielestäni tätä aistia tai ihan vain "intuitiota" voi myös harjoittaa, vähän niinkuin viininmaistelulla tai makuärsykkeitä karsimalla herkistää makuaistiaan.

Mutta silloin pitää kyllä olla tarkkana, että tietoinen mieli ei ala keksiä omiaan. Siksi onkin hyvä toimia yhdessä, jos alkaa todenteolla tutkia tämän tyyppisiä kokemuksia - toisen samanlainen kokemus varmistaa ainakin sen, että olette samallalailla hulluja.

Onhan sekin jo humanistisen tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen tieto sinänsä! Voii, tähän voisi kertoa monta tarinaa omasta elämästä, jossa ei järjellä voi selittää tapahtunutta.. Järjellä ajateltuna en usko yliluonnollisiin kokemuksiin mutta joku pieni osa minussa kai kuitenkin uskoo.

Ensin luulin nähneeni unta kun heräsin yksi aamu ja muistin että yöllä olin nähnyt jonkun miehen keinuttavan kehtoa makuuhuoneeni nurkassa. Tunsin syvän ahdistuksen ja surun. Mies oli todella surullinen ja lapsi joka kehdossa nukkui oli hänelle kaikki kaikessa. Aistin että hänen vaimonsa oli kuollut ja hän ikävöi tätä. No olin varma että tämä oli unta ja oman pääni sepityksiä.

Kunnes illalla nukkumaan mennessä ja yöllä heräilin siihen kun koirat sängyn jalkopäässä aloittivat hirveän murinan. Missään ei näkynyt ketään. Mitään ääniä ei kuulunut rappukäytävästä, ei mistään. Koirani eivät ole edes mitään arkoja tai että haukkuisivat ylipäänsä mitään ääniä. Molemmat koirat olivat niskavillat pystyssä sängyn päässä ja murisivat.

En saanut mitenkään komennettua niitä hiljaiseksi vaikka yleensä tottelevat. Ainoastaan kun sytytin valot ja kielsin murisemasta he hiljenivät. Tätä tapahtui useita kertoja, ehkä noin kerran pari viikossa. Seuraavaksi aloin tuntea kylmän ilmavirran tunteen yhdessä oviaukossa.

Se oli todella pelottava tunne. En ollut kertonut näistä jutuista mitään silloiselle poikaystävälleni, nykyiselle miehelleni. Kerran hänen ollessaan luonani yötä olimme käymässä nukkumaan.

Kuului kauhea rymähdys, aivan kuin jotain olisi tippunut alas. Laitoin valot ja nousin katsomaan. Menin keittiöön, eteiseen, kylpyhuoneeseen. Missään ei ollut mikään tipahtanut. Jokainen astia, kirja ja purkki oli siellä missä pitikin. Ihmettelimme molemmat että mistä ihmeestä ääni tuli koska olimme aivan varmoja että jotain tippui. Tämän jälkeen kerroin miehelle "kummitus"- kokemuksistani ja hän järjen ihmisenä tietenkin vain nauroi minulle eikä uskonut.

Voi kuulostaa todella typerältä mutta yhtenä iltana mietin että hitto, sama kai se vaikka nyt sitten puhuisin itsekseni että ei kai se haittaa tee. Tai puhuin yksin mutta kerroin hänelle että tunnen hänet ja aistin että hänelle on tapahtunut jotain ikävää tässä asunnossa ja hän kaipaa eloon jäänyttä perhettään. Sanoin että hän saa puolestani olla ja liikkua täällä kunhan lakkaa pelottelemasta minua ja koiria.

Että minua hänen läsnäolonsa ei haittaa. Jos tämä koti on hänelle rakas niin hän saa olla täällä. Tämän jälkeen en enää kertaakaan kokenut mitään inhottavia kylmiä tuulahduksia tai kuullut epämääräistä kolinaa.

..

Viikonlopun ohjelmasta ei ole keskusteltu etukäteen, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, puhumme äänemme käheiksi, parannamme joutessamme maailman ja viini loppuu luultavasti kesken. Alkuun viestittely oli kausiluontoista, ja saattoi mennä päiviäkin, ettemme olleet yhteydessä. Suhtauduin tähän pakistanilaistaustaiseen nuoreen mieheen vähintäänkin lievällä varauksella, semminkin kun tyypin Naamakirja oli pelkkää selfietä selfien perään.

Pidin nenää pysyvästi pystyssä, vastailin nihkeästi, ja kun tyyppi viestitteli lomani aikana, äsähdin, että on tässä muutakin tekemistä kuin äppäillä jonkun tuikituntemattoman huithapelin kanssa.

Liekö ollut jokin luolamiesaikainen metsästysvaisto, mutta miekkonen ei antanut periksi. Ja yhtäkkiä huomasinkin, että juttelen itseasiassa todella söpön, lempeäluonteisen, fiksun ja komeankin miehen kanssa. Aloin huomaamattani odottaa hänen yhteydenottojaan, ja huomasin ikävöiväni keskustelujamme, mikäli hänestä ei ollut kuulunut hetkeen. Jossain vaiheessa — muutama viikko sitten vasta — keskustelut saivat vähän intiimimpää sävyä.

Lähetetyt kuvat hänen puoleltaan! Viime viikon alussa vastaanotin luvallani kuvan, jonka johdosta jouduin jopa luopumaan siitä tietystä stereotypiasta, joka koskee aasialaisten miesten varustusta. Hävettää myöntää, mutta tämä vanha tammakin innoistui kirmailemaan. Sen keskustelun aikana harrastimme ensimmäisen kerran seksiä viestien välityksellä, ja tajusin, että virtuaaliseksi on itseasiassa kaikin puolin aika mukavaa hommaa - sitä voi harrastaa vaikka pieruverkkareissa ja meikittömänä, ja tukka petolinnunperseenä; tyydytys on taattu, eikä ole pelkoa sukupuolitaudeista tai raskaaksi tulemisestakaan.

Sen kännykän kylkeen on vaan niin pirun vaikeaa käpertyä post-coitaalisessa hurmoksessa. Kinuski on niin hampaitavihlovan makeaa, että läväytin ensimmäisen assosiaationi, ja CC tykästyi siihen. Jutun juju on siinä, että meitä oli neljä, ja me kaikki seisottiin siinä kellarin käytävällä - ja me kaikki nähtiin se sama asia. Kenelläkään ei ollut mitään ennakko-oletuksia, kukaan ei ollut unen ja valveen rajamailla.

Jälkikäteen ollaan muisteltu ja pohdittu Varjoa; mikä se oli, mitä se halusi, mitä olisi tapahtunut jos sen olisi antanut tulla lähemmäs. Rationaaliset selitykset vasta hölmöjä ovatkin ja pikkusieluista lulla ihmistä niin kaikkivoivaksi, että tiedämme kaiken. Aistharhaselitys onmyös niin yleispätevä ja sillä voi mitätöidä elävät kokemukset niin, ettei vaan tarvitsisi kyseenalaistaa uskomuksiaan tai mitä on opetettu.

On ihan reipasta kyseenalaistaa myös ns. Ei siinä mihinkään sitoudu. En osaa sitä järjellä selittää: D Olin hänen prinsessansa, mutta olin aika pieni silloin, kun hän kuoli, joten harvemmin enää muistelen häntä. Silti, ehkä kertaa vuodessa, hän pyöräilee minua vastaan tai on pelaamassa pelikoneella kun menen kauppaan. Hän aina katsoo minua suoraan silmiin, ja hymyilee.

Sitten havahdun, että ei tuo ole vaarini, kerrankin vastaantullut henkilö oli nuori nainen: D Aistiharhoja hyvin todennäköisesti, mutta tykkään myös ajatella, että vanha vaari vielä haudankin takaa seurailee ja huolehtii: Toisilla on tarkempi kuulo, toisilla hajuaisti, toisilla herkkyys tällaisiin juttuihin. Mutta väitellä tästä ei kannata, kun tutkimusmenetelmiä ei vielä ole löydetty; se on vähän niinkuin väittelisi vanhuksen kanssa siitä, kuuluuko sirkoista siritystä vai ei.

Jos ei kuule, ei kuule. Tai näe, tai tunne. Ja näihin juttuihin ei tosiaan vielä ole sitä mittaria keksitty - ehkä joskus aletaan keksimään, mutta se vaatisi sen, että tarpeeksi moni ihminen lakkaisi "unohtamasta", sivuuttamasta ja selittämästä pois kokemuksiaan. Silloin maailmamme muuttuisi taas kerran ehkä hyvinkin radikaalilla tavalla.

Näitä kokemuksia on kai aina pelätty, koska ne ovat vieneet pohjaa pois esim. Mutta juuri lapsilla sen joskus huomaa, kun he väläyttävät esim. Tai juuri niinkuin Oranssinen tuossa yllä kertoi: Omasta mielestäni tätä aistia tai ihan vain "intuitiota" voi myös harjoittaa, vähän niinkuin viininmaistelulla tai makuärsykkeitä karsimalla herkistää makuaistiaan.

Mutta silloin pitää kyllä olla tarkkana, että tietoinen mieli ei ala keksiä omiaan. Siksi onkin hyvä toimia yhdessä, jos alkaa todenteolla tutkia tämän tyyppisiä kokemuksia - toisen samanlainen kokemus varmistaa ainakin sen, että olette samallalailla hulluja. Onhan sekin jo humanistisen tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen tieto sinänsä! Voii, tähän voisi kertoa monta tarinaa omasta elämästä, jossa ei järjellä voi selittää tapahtunutta.. Järjellä ajateltuna en usko yliluonnollisiin kokemuksiin mutta joku pieni osa minussa kai kuitenkin uskoo.

Ensin luulin nähneeni unta kun heräsin yksi aamu ja muistin että yöllä olin nähnyt jonkun miehen keinuttavan kehtoa makuuhuoneeni nurkassa. Tunsin syvän ahdistuksen ja surun. Mies oli todella surullinen ja lapsi joka kehdossa nukkui oli hänelle kaikki kaikessa. Aistin että hänen vaimonsa oli kuollut ja hän ikävöi tätä. No olin varma että tämä oli unta ja oman pääni sepityksiä. Kunnes illalla nukkumaan mennessä ja yöllä heräilin siihen kun koirat sängyn jalkopäässä aloittivat hirveän murinan.

Missään ei näkynyt ketään. Mitään ääniä ei kuulunut rappukäytävästä, ei mistään. Koirani eivät ole edes mitään arkoja tai että haukkuisivat ylipäänsä mitään ääniä. Molemmat koirat olivat niskavillat pystyssä sängyn päässä ja murisivat. En saanut mitenkään komennettua niitä hiljaiseksi vaikka yleensä tottelevat.

Ainoastaan kun sytytin valot ja kielsin murisemasta he hiljenivät. Tätä tapahtui useita kertoja, ehkä noin kerran pari viikossa.

Seuraavaksi aloin tuntea kylmän ilmavirran tunteen yhdessä oviaukossa. Se oli todella pelottava tunne. En ollut kertonut näistä jutuista mitään silloiselle poikaystävälleni, nykyiselle miehelleni.

Kerran hänen ollessaan luonani yötä olimme käymässä nukkumaan. Kuului kauhea rymähdys, aivan kuin jotain olisi tippunut alas. Laitoin valot ja nousin katsomaan. Menin keittiöön, eteiseen, kylpyhuoneeseen. Missään ei ollut mikään tipahtanut.

Jokainen astia, kirja ja purkki oli siellä missä pitikin. Ihmettelimme molemmat että mistä ihmeestä ääni tuli koska olimme aivan varmoja että jotain tippui. Tämän jälkeen kerroin miehelle "kummitus"- kokemuksistani ja hän järjen ihmisenä tietenkin vain nauroi minulle eikä uskonut. Voi kuulostaa todella typerältä mutta yhtenä iltana mietin että hitto, sama kai se vaikka nyt sitten puhuisin itsekseni että ei kai se haittaa tee. Tai puhuin yksin mutta kerroin hänelle että tunnen hänet ja aistin että hänelle on tapahtunut jotain ikävää tässä asunnossa ja hän kaipaa eloon jäänyttä perhettään.

Sanoin että hän saa puolestani olla ja liikkua täällä kunhan lakkaa pelottelemasta minua ja koiria. Että minua hänen läsnäolonsa ei haittaa. Jos tämä koti on hänelle rakas niin hän saa olla täällä. Tämän jälkeen en enää kertaakaan kokenut mitään inhottavia kylmiä tuulahduksia tai kuullut epämääräistä kolinaa. Kun muutin asunnosta pois seuraava asukas oli jälkeenpäin minuun yhteydessä kun hänellä tuntui olevan paljon ongelmia asunnon kanssa.

Joskus ne toimivat, välillä kuulemma välkkyivät ja sammuivat itsestään. Kerran kun hän sytytti valot seinäkatkaisijasta sai hän kuulemma sähköiskun ja katkaisija meni mustaksi. Johtuu tosin varmaan sähköviasta ja neuvoinkin häntä olemaan yhteydessä isännöitsijään mutta itselläni ei ollut vastaavia ongelmia ikinä.

Minä toisaalta kammoan tällaisia ajatuksiakaan, mutta samalla todettava, että olen samanlainen. Enemmän saan tällaisia "ajatusetiäisiä" kuin tunnen fyysisiä tuntemuksia. Vaikka niitäkin tillut joskus koettua. Ja mummollani äitini äidillä. Lisäksi näemme unia - itse nyt näen unia niin paljon, etten osaa tulkita niitä enteiski, mutta mummollani vahvana ja äidilläni puolittain. Sain juuri eilen luetuksi loppuun K. Vuoren kirjan Näkijän tytär ja nyt tulee tahtomattaankin verrattua tilannetta siihen - minä siis kammoan ajatusta kummituksista yms.

Ja se mikä on mielestäni mielenkiintoista, niin minä, jonka sukujuuret istuvat vahvasti Itä-Suomessa, näen unia ja "aistin" etiäisiä eli en tunne ihollani kosketusta vaan koen tunteita, kuten iloa tai ahdistusta. Kun taas tuttuni, joilla on myös piirteitä tällaiseen "yliluonnolliseen", ovat Pohjanmaalta ja heidän suvussaan nähdään henkiä, tunnetaan kosketuksia ja yksi näkee lisäksi vahvasti symboloituja unia hän näkee siis unta vedestä vain, jos tulossa on suruviesti.

Eli miksei tämäkin voisi olla vanhaa verenperintöä ja aistimme tuntevat toiset samankaltaiset? Ja verenperintöä mietin siksi, että miksi tavat "nähdä" olisivat samankaltaisia samalta suunnalta tulevilla? Ja ai miten niin luen blogia läpi juhannuksen paluuliikenteessä blogiasi? Miten niin sen huomaa, että postaan kommentteja putkeen, kun ennen olen ollut kommentoimatta? Heippa, Tästä sinun jutusta on jo tovi, mutta se tuli vastaan kun googlettelin näitä kokemuksia.. Lapsena minulla oli näitä erikoisia tuntemuksia ja kokemuksia.

En ole nähnyt koskaan "aavetta" kun en uskaltanut katsoa. Silmät laitoin kiinni ja odotin että "se" meni pois. Myös jonkun "pahan" läsnäolon tunsin useasti ja siihen yhdistyi erittäin paha haju. Nämä siis ennen kouluikää. Yhden kerran teininä koin tämän "pahan hajuisen hengen" läsnäolon, jonka olin unohtanut ja mieleni syövereihin haudannut ja pelästyin niin että puhkesin itkuun, paniikin ja hengen poistuttua.

Olin kuitenkin selittänyt itselleni nämä lapsen vilkkaalla mielikuvituksella. En koskaan kertonut näistä kenellekään. Nuorena aikuisena olen kuullut itseäni kutsuttavan nimellä, askeleita, kosketuksia ja niin konkreettisesti siis, että olen rynnännyt ulos asunnosta ja uskaltautunut takaisin kotiin vasta kun tiesin avomieheni olevan paikalla. Hänelle en uskaltanut kertoa näistä, koska en halunnut kuulostaa ihan hullulta..

Menin vain suunnattomasn paniikkiin ja koitin vain jälkeenpäin unohtaa koko jutun. Noh, kun aikaa kului eikä pelottavia juttuja tapahtunut, ajattelin taas että oli mitä oli, ei niistä kannata puhua.

Meni siis lähes seitsemän vuotta ihan hyvin, että pystyin ignooraamaan höpöhöpöjutut, kunnes eilen yönä yritin nukahtaa ja yhtäkkiä tunsin jonkun sänkyni vieressä.

En avannut silmiäni, jokin silitti päätäni, hiuksiani. Ensimmäistä kertaa elämässäni päätin uskaltaa katsoa mitä tapahtuu ja annoin tämän olennon tulla sänkyyn viereeni. Hän oli alasti, samoin minä. Hän halasi minua, myös minä kiedoin kyljellään ollessani toisen käteni hänen ympärilleen, hän silitti ja lopulta suuteli suulle! Se oli miehen vartalo, jonka tukan tunnen vieläkin käsissäni.

Hiuksissa oli jopa jotain muotoilutuotetta. Se tuntui tismalleen oikean ihmisen suudelmalta. Ei lainkaan mitään kylmää, eikä vilunväristyksiä. Sitten tunsin sen katoavan seinän läpi yläviistoon. Jäin miettimään, että olinko ihan hullu kun päästin "aaveen" sänkyyni ja tiedän mitä koin oli todellista, eikä näistä voi silti kenellekään puhua. Olen nyt 35 ja muistan taas kaikki aiemmat kokemukset, jotka olin koettanut maton alle taputella. Vähän ahdistaa, kun en tiedä että mitäköhän tuli tehtyä.

Nyt olen sinkku, joten sitä en huoli. Se pysytteli pois avoliittoni ajan 14v. Silloin kohtaamani "aaveet" olivat ihan muita. Tiedän kyllä mitä neurolääketide näistä tuumaa. Mutta näin nyt kävi. En oikein tiedä mitä ja miksi. Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön » tästä. Nyt ei saa nauraa. Edellinen juttu Seuraava juttu. Kommentit Mä kuulun tohon "unen rajamailla" -tyyliin selittäjiin: Huh, aika pelottava kokemus tuokin!!

Ja aamulla ei tosiaan muistanut tapahtuneesta mitään.

Gay thai hieronta tuusula hd gay

SUOMALAISIA PORNO HOMO TÄHTIÄ SHEMALE PIC

tammikuu kerta (1), ensimmäinen kerta kondomin kanssa (1), ensimmäinen viikonloppu yhdessä (1), ensitapaaminen (10), ensitapaamisen ajoitus (1). Gayseksiä koulussa Gayseksiä sovituskopissa Gayseksiä teltassa Gayseksiä uimarannalla Gay suihinotto Gay tarinat Geisha kuulat GentlyHard Gynekologi. kesäkuu Harjoitella kondomin laittoa veljen kyrpää pilluun video 3 uutiset google. Vaimolla seksi ilmoitukset pikku pimppi nainen tarinoita ilmasta. kalua seksi seuraa pohjaan pillu suihinotto vaimo nussi isoja kyrpiä porno kuvake panokuvat Kuuluisimmat homoseksuaalit kaalimato g4 anttila lihava nainen.